30 Apr 2013

...lumen alta esiin tuli Suvi!

Voi jumantsuikka on meikäläisellä levännyt olo! Olen tässä kuluneen puolentoista kuukauden (!) aikana ehtinyt miettiä yhtä sun toista tähän blogiin liittyen, pääasiassa sitä ettei ole tarvinnut kirjoittaa mitään ja miksi se on tuntunut niin hyvältä. Toisaalta siksi olenkin pohtinut että miksi tarvitsee kirjoittaa eikä esimerkiksi saa kirjoittaa, että onko multa nyt kadonnut koko mielenkiinto ja onko tästä bloggaamisesta tullut jokin suoritettava, pakollinen juttu. Siitä pääsin johtopäätökseen; en halua enää kirjoittaa yhtikäs mitään. MUTTA päivien kuluessa ja päänuppisen selvitessä ajatukset pikkuhiljaa muuttuivat ja nyt koen olevani taas valmis. Minä Saan kirjoittaa ja höpistä ja jakaa kökkäsiä kuvia omasta pällistäni ja kodistani ja vaatteistani ja askarteluistani ynnä muista mun elämää käsittelevistä kiinnostavista ja vähemmän kiinnostavista asioista. Tunne siitä että 'Voikauhia en halua sosiaalipornoilla enää yhtään' on väistynyt ja tilalle on pulpahtanut suuren suuri ilo. Se että voin kertoa teille piskuisesta elämästäni tuntuu oikeasti mahtavalta, jo siitäkin syystä että te lukijat olette niin ihania uih!

Päivät ovat kuluneet kaiken muun ohella ihmetellessä kaikkea pientä ja suurta. Mun elämänkatsomuksessa tapahtui uusi käännekohta Iltasanomien ansiosta (!!!!!) -luin uutisen tutkimuksesta jossa oli haastateltu vanhuksia, että mitä ne mummot ja ukot katuu kaikkein eniten elämässään. Suurin osa ryppyisestä tutkimusryhmästä harmitteli sitä miten ne on murehtinu tulevaa. Pling ja valaistuminen! Päätin siltä lukasulta että nyt loppui synkistely, menneiden vatvominen ja tulevaisuudesta huolehtiminen. Ja uskokaa pois, päätöksessä olen pysynyt ja olo on mainio!
Elämäntaparemppa, se ruokavaliosemmonen josta kerroin, on jatkunut hieman lievennettynä versiona. Elämäntilanne on sallinut pienet syrjähypyt jätskin ja ee-koodien kanssa. Edelleen koen höpövaikeaksi syödä säännöllisesti ja tarpeeksi paljon. Olo on kuitenkin paljonpaljon energisempi kuin ennen, yöunet ovat parantuneet ja kiloja tippuilee pikkusen sieltä täältä, yks pyllypakarasta, toinen mahamakkarasta. jes!


Elämäni on muutenkin muuttunut, aika konkreettisesti jopa. Huomisesta alkaen minä Suvitus olen Joensuulainen. Elämä yksin (tai kaksin Töppersin kanssa) Tampereella alkoi vaatia henkisen veronsa ja hiipunut rakkaus miestäni eli Erästä kohtaa syttyi räjähtäen uudelleen, joten muuta vaihtoehtoa ei ollut kuin muuttaa kaikkein rakkaimman kainaloon. Töpökin on taas se sama iloinen itsensä kun saa leikkiä isosysterin kanssa, purra sitä niskasta ja nylkyttää aamulenkin jälkeen. Ja minä en ole enää yksin. Olen onnellisempi kuin ikinä.

Me muutetaan semmoseen pikkuseen kaksioon jossa on punainen olohuone, baaripöytä ja astianpesukone. Pääsen taas perustamaan kotia ja vaikka ikävä vanhaa nekalan kämppää onkin kova, tästä(kin) asunnosta tullee huisin kiva. Joensuuta olen nyt katsonut ihan uusin silmin; kauniit puistot ja metsät vievät katseen pois ruutukaavan rumista toimistorakennuksista, huonot bussipalvelut eivät haittaa kun välimatkat ovat niin pieniä, ja pari loistavaa kierrätyskeskusta korvaa hyvin Kyttälän kirppiksen Tampereella. Tampesteriin jäi kasa maailman parhaita ihmisyksilöitä, mutta on niitä täälläkin, oikea vuori hyviä ystäviä. Jes*2!

Siinäpä niitä, kuulumissii ja semmosii. Mä jatkan vappuaaton viettoa pakkaillen Erään vähiä tavaroita ja ihmetellen aurinko-raesade-komboa pihalla. Olkaahan kiltisti!

Vappukevennys:

Töpperin kesäturkki!
Ps. Terveisiä sinulle ihuna lukija joka tulit leipomokahvilassa juttelemaan, olen edelleen yhtä hymyä :)