31 Jul 2013

Tuhmat Tädit Tuulaakissa, Vanha Tyttö Heinävedellä

Musiikki on jees, ihan kaikissa muodoissaan ja olemuksissaan.
Paitsi nyky-suomi-iskelmä (ota nyt selvää onko tämä yhtyssana) jota Radio Suomi -ainoa radiokanava ylepuheen lisäksi jota kuuntelen, harmikseni suoltaa niin että auton kojelautakin hikoilee tuskissaan. Ei sillä, tykkään kuunnella jopa p*skaa musaa jotta tiedän välttää sanoituksissani kliseiset vertauskuvat sekä riimit ja teknokompit tyyliin salkkareitten alkutunnari.

Tuhmat Tädit on semmonen 80-luvulla nuoruutensa viettäneiden TÄTIEN naistyttöbändi jossa on asennetta enemmän kuin hmm jossain muussa jossa on asennetta. Oon tehny tätilöitten kanssa yhteistyötä jo useamman vuoden, musavideoiden ja valokuvausjutskien myötä, ja jossain vaiheessa kunhan saan persepyllyotteen niskarasvastani niin alan työstää rouvista sarjakuvia. Ne keikkailee Joensuussa ja ympäri Suomenmaata aika tiuhaan ja nyt sain kunnian videokuvata niitten keikkaa Tuulaakissa, sellaisessa kesäravintolassa joka on ihan nasta mesta (suosittelen). Mahtavia olivat vansögen, tässä kuvia:











Perjantai oli hieno päivä syystä että sain käsiini elämäni ensimmäisen Oman Virallisen musiikkijulkaisuni. The Joukos! Vuonna 2008 tekemäni lievästi häiriintynyt musiikkibläjäys tallennettiin cee-kasetille, silleen että a-puolella on mun jutut, beellä ystäväni jokseenkin yhtä erikoista joskin erilaista kamaa; GAYCIDE!


 Käytiin hakemassa kasetit noin sadan kilsan päästä Heinävedeltä. Tyyppi nimeltä Jeesusmies oli ne omin kätösin kasetoinut, nimi tulee siitä että se enimmäkseen äänittää kaseteille kristillistä paatosta. Heinävedellä, joka oli muuten oikein söpö paikka, oli Kirkastusjuhlat. Mä luulin että ne liittyy jotenkin alkoholiin mutta paikka olikin täynnä uskiksia, eli semmoset festarit.

Todellakin Varon!!!
Jessefestareilta puuttui kaljahanat mutta sielua sai hoitaa yllinkyllin, eiks se oo vähän sama asia
 Paikalliselta kirpputorilta löysin aivan huimat käyttämättömät joskin hyvällä tavalla vanhat (lue: kasari) polvipituiset saappaat ja pari puseroa pilkkahintaan, tingin! Kuvaa kengistä ehkä joskus.

Seuraavat tehtämiset: Krisse Chrissie Heart Sydämen levyn kansien taitto ja Mun ja Gayciden splittikasetin kannet. Niistä tuleekin vähän erikoiset -teen kankaasta (paksusta huovasta ehken) semmoset pussukat niille ja sisään tulee infolappuset printattuna. Sitten on vielä tää mun Vanha Tyttö -rojekti. Kolmen viikon päästä olisi tarkoitus esiintyä Turussa nimellä Vanha Tyttö Demo, eli minä ja ukulele. Biisejä on valmiina yksi, ups tulee hoppu. Bändini ukot saa sitten tehdä näistä mun räpellyksistä punkversioita tai jotain sinnepäin. hyvää heinäkuun vikaa -s

23 Jul 2013

yritys hyvä +

Joensuussa tyypit heittää roskiin niinkin huiskeita aarteita kuin possunperserasvan kuorruttamia paistinpannunkutaleita ja indiskasta ostettuja koristelautasia, homeisia rottinkikalusteita ja vauvankakkaisia unikkopyyhkeitä. (tämän päivän saldo siis, en yleistä).

Näin minä kävelen.
Ja näinkin osaan kulkea.
Farmarit ja paita dyykattu, takki tuunattu vanhasta lastentakista, kengät kirppis samoin Japp-reppu
Woihan vattu, kesän eka!
Yritä nyt siinä sit.
Luovutus ja kotiinlähtö
Roskis on iloinen, Suvi ei niinkään.
ÖIT!

20 Jul 2013

touhukasta lauantaita

Päivän tu-duu:
Ompele mekko ristiäisiin -uusi ommelkone (lahja eräältä) on huitsin hyva ja tsek heti kun saan inspiraation
Vaihda olkkarin järjestys -ullakolta runkopatjasänky olohuoneeseen lökösohvaksi ja vierasvaraksi tsek illemmalla kun ukko raahautuu kotiin harrastuksistaan ja toimii kantoapuna
Käy teettämässä valokuvia kummityttärestä -tsek!
Tee biisejä -tsek ihan kohta! Huhui mä aion vetää soolokeikan syyskuussa 0-o

Sitä ennen kaupunnille vähän hengaa. Torilla kaks jässikkää soitti Pearl Jam- ja Egotrippi-covereita ja mummot notku tuulen mukana. Semmonen se on tämä Joensuu.
Tätä mä puin päälle:



Voi veräjä hamstrasin noita pökiä hennesiltä kilokaupalla, aatelkaa nyt kolme euroa kpl! (okeii ostin kahdet nöf). Reppu ja takki on lasten vaatteita, itut mää mikään kolmekymppinen oo Vielä. Maiharit hankin lukiossa kun olin nössökovis ja kaikki kiusas joten potkin niitä aivoihin noilla. Mummohuivin ostin entiseltä työkaverilta kahdella kympillä (2 kpl).

Nautin suunnattomasti kun helle painui nevadaan tai jonnekin, on ihana Pukeutua.

Päätin toistaiseksi jatkaa blaata, on tää mulle niin rakas. MUTTA jatkossa yritän keskittyä enemmän kaikkeen vähemmän syvällisempään itkemiseen, toki jos aihetta sille on niin sit sitäkin. (edit: onko tässä lauseessa mitään tolkkua.)

pusuhali, halipusu!
toivoo susu

15 Jul 2013

anteeski

Mä olen pahoillani hiljaiselosta, suoraan ja rehellisesti tunnustettuna en ole edes näpytellyt bloggerin osoitetta kuukauteen saati suonut ajatuksen tuhnuakaan blah-blogille.
Olen köllötellyt eräänlaisessa kuplassa koko kesän ja ihmetellyt maailmaa.
Piskuisen Joensuun väkiluku kohosi pilviin viikonloppuna ilosaarirockin ansiosta, kävin parilla punkkikeikalla ja kavereiden orkestereja tsiigaamassa mutta festarit jäi väliin. Olen ehkä liian Vanha. Mutta oli mukava istuskella festivaalialueen ulkopuolella ja tarkastella ihmisiä.
Huomioita:
1. Kaikilla +16v tytöillä oli jaloissaan minishortsit ja tosi nätit sääret.
2. Kaikilla 20-30v jätkillä oli jaloissaan sellaset mitäneon polvien alle ulottuvat pöksyt ja tribaaleja
3. Kaikki pullonkerääjäskidit oli sötöjä ja ne muisti aina kiittää, toisin kuin vanhemman kollegat
4. Nightwish on paska

Kuva juhannukselta, vietin elämäni ekan cityjussin
Olen surullinen huomatessani että pienisuuri osa kanssaeläjistä on ikäviä, katkeroituneita 'juntteja' joiden suurin ilo on saada muut tuntemaan olonsa paskaksi keksimällä mielivaltaisia sääntöjä ja typeriä valituksen aiheita. Luulisi että meillä jokaisella on omat pienet ja suuret murheemme, miksi emme keksity niihin ja elä omaa elämäämme -miksi pilata oma ja toisten mieli mänkymällä turhista asioista.
Minusta ei pidetä: milloin olen koirien kanssa lenkillä, vänkyjät valittaa koiran pissistä tontin rajalla. Ja annas olla kun käytän turret uimassa Ei Yleisellä uimarannalla (kaislikkoista ja kivistä mutapohjaa kaukana Kunnon ihmisistä) niin johan tulee kolmivitonen veronmaksaja rusketusrajat mänboobsien alla huutelemaan viiden kymmenen metrin päähän että nyt ne elukat pois sieltä järvestä, paska leviää joka puolelle.
Minusta ei pidetä kun ajan polkupyörällä. Kunnioitan liikennesääntöjä, ennakoin tilanteita ja olen kohtelias, mutta silti jalankulkijat ja autoilijat nurisee että ei saa ajaa siinä ja siinä vaikka saisikin. Kun jätän jopon kotiin niin vastaavasti fillaristit rinkuttelee kellojaan vaikka tasan varmaan kävelen sääntöjen mukaan tien reunassa enkä poukkoile minne sattuu. Ja odottakaahan kun ostetaan ensi viikolla auto niin jo löytyy toistasataakymmentä nyrpeänaamaa kun ajellaan tappokoneellamme siilien ja marsujen päälle ja tuhotaan maapallo ihan laiskuuttamme.
Minulla on tatuointeja. Anteeksi että ne loukkaavat, olen yrittänyt käyttää wc-klorinia ja partahöylää mutta ovat perkeleet niin tiukassa että suostun ihmisten mielenrauhan vuoksi peittämään käsivarteni lämpöhalvauksenkin uhalla.
Syksyllä minua saa inhota ihan olan takaa kun aloitan opiskelut Verovaroilla! Ainiin ja kävin viime viikolla hamstraamassa epäeettisiä housuja hm:ltä, anteeksi. Dyykkausta olen harrastanut huonolla menestestyksellä, ja hyvä niin kun sekin tahtoo ihmisiä ärsyttää niin maan kutvaleesti "Minun roskani ovat Minun roskiani!" Mitä vielä..ainiin syön JAUHElihaa. Mutta minä sentäs kierrätän, kai se taivaspaikka edes sillä aukeaa.

Kiitos vauva.fi.

Teatteriravintolassa muikeena
Mutta hei kuulkaa!
Olen pohtinut tätä blogin jatkoa.
Ajattelin jatkossa keskittyä enemmän noihin diy/askartelu/tyylittömyys -jutskiin (palaisin blogin alkuaikoihin) ja ajattelin että aloittaisin ihan uuden blogin, puhtaalta pöydältä nääz. Mut ku en oo varma. Tähän residenceblahan liittyy paljon hyvää ja huonoa, en haluaisi tätä kokonaan lopettaa, mutta toisaalta hotsittas aloittaa uusi juttu vähän eri asenteella. 
MITÄ MÄÄ TEEN?

Yst.vast.ehdotukset kommenttilootaan dänks!