29 Apr 2015

elä(i)mistä

Kävimme maanantaina mummin luona, sillä oli 60-vuotishääpäivä (kumarrus) ja samalla näin Töppersin. Vein vinkupossun lahjaksi (koiralle, ei mummolle) ja siitäkös riemu repesi näin sarkastisesti ilmaistuna. Töppö masentui sen siliän hetken kun sai lelun suuhunsa. Tutkimattomat ovat koiran päänsisäiset sotkut.


Kotimatkalla purskahdin itkuun ikävästä.
Olen ollut surumielinen siitä lähtien kun virallinen eropaperi saapui. En siis masentunut tai alakuloinen vaan puhtaasti surullinen. Koetan nyt pitäytyä ajatuksessa että Töppers saa parasta mahdollista hoivaa ja kokonaisvaltaisen huomion enoni tykönä. Mutta silti, snif...



Huttunen on ollut hoidossa nyt pari viikkoa, mikä on ihanaa. Vielä viikko kun Jussi käy hakemassa sen ja sit saa taas avata kyynelkanavan.



video


Mun piti olla salaperäinen ja julkaista epämääräinen kuva tulevasta perheenjäsenestä...mutta mänköön. Tyyppi ostaa kissan! Venäjänsininen pikku pallero nimeltä Timo liitää haikaran nokassa kotiin juhannuksen aikoihin. uijuijuiuiu!



Piuha katselee tulevan pikkuveljensä rotutoverin kohelluksia.

Ja mulla on uusi tukka, kiitos rapunzelin!


Hauskaa vappua, ottakaa lunkisti!

4 comments :

  1. Kukaan ei oo vielä kommentoinut mitään tähän...joten minäpä rustailen jotain piristeeksi. Rakastan koti postauksia ja sulla on kiva erilainen/persoonallinen koti! Tykkään :) Kysyisinkin sinulta onko blogin luominen vaikeaa...mietin itsekkin jos sellaiseen rupeisin? Laita vinkkejä jos innostaa neuvoa lukijaasi!
    T Tiinuskaf

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos kommentista :--)
      Blogin luominen itsessään on helppoa, isompi homma on päättää mistä bloggaa. On hyvä olla joku tietty teema/aihe jonka lähellä pysyttelee ja pyrkiä saamaan aiheesta kiinnostuneet ihmiset lukijoiksi. Ja tietysti tärkeää on kyetä pitämään lukijat kiinnostuneina jatkossakin -mulle tämä on ollut vähän vaikeaa..
      Voisin kirjoittaa tästä aiheesta joskus laajemminkin blogiin, ny ei ajatus kulje :D

      Delete
  2. Moi!:) Mitä kuuluu? Onko sullakin ollu kiireinen kevät? Nimimerkillä mulla ainakin about jokanen kevät, mutta onneksi alkaa pikkuhiljaa olla hommat purkissa tältä erää. Voi miten söpöjä on nuo pikkukisut ja kaikki tän postauksen olennot tietty:) Oon sun blogisi pitkäaikainen lukija ja on ikävä sua! Paras blogi ja tyttö<3 terkuin taiteilijatyttö

    ReplyDelete
    Replies
    1. Moi! Kiire on kuten voi päätellä blogihiljaisuudesta, nyt alkaa onneksi helpottaa. Älä ikävöi ennää, täällähän minä oon <3

      Delete