4 Dec 2015

Jaahans.

 Tänään iski sellainen kutkutus. Että mitäs jos kirjoittaisin blogia! Kirjauduin sisään bloggeriin ekaa kertaa pariinkolmeen kuukauteen ja kas kummaa, te ette ole hyljänneet minnuu uih!
Ihan höpöhienoo kuulkaas hanit.

Elämä on taas vähän eriä kuin viime postauksen aikaan. Vuokranantaja/poikaystävä on hyvässä hengessä historiaa. Mulla on nyt ihan eri parisuhdekuviot mutta ei niistä nyt tällä kertaa tai tuskin koskaan sanasta. Muutin viikko sitten uuteen asumukseen, tein ennätyksen (neljä muuttoa vuoden sisään) ja tässä aion pysyä kynsin ja hampain. Tuo muuttaminen on niin rankkaa henkisesti, fyysillisesti ja massillisesti että nyt riitti. Asutan oikein kotoisaa rivarikämppää, pikkanen sauna ja pihakin on. Ja tiskikone, oi auvvoa! Teen kotikämppäkatsauksen kunhan saan vikat säädöt suoritettua -se edellinen, oikein muiskee asunto jäi nyt esittelemättä pöh.

Tässä epämääräinen kasa kuvia joista suurin osa on jo esillä mun instassa. Käykääpä seuramaan, päivittelen sinne ainakin kissakuviloita. Suttura666 on nimimerkki, hehehee.


Olen käynyt jo kolmesti tatuoijalla korjaamassa kätöstäni. Osa sutuista peitettiin kokonaan uusilla. Laitan kuvaa heti vuodenvaihteessa kun tulee valmista!
Tukkeli oli välillä ihan valkoinen. Huomaa exän hepsteripokat.
Olen ollut niin onnellinen että ihan ikkastaa.
Töppers voi hyvin eno-elmerin luona.
Timo menetti ballinsa elokuussa, jaiks. Eläinlääkäri pisti minut avustamaan operaatiossa, ei ollu kivvaa kun se nipsnaps napsi reiät nahkaan ja nyhti Timpan vauvantekovehkeet roskiin.
Huttiksella oli 7-vuotis-syntypäivät 11.9.
Pornoilmeilyä
Kielityttö
Oon värjäilly kuontaloa ihan kiitettävästi.
Ja shoppaillu liikaa. Kuvassa kenkäset kirpulta neljä euroo ja laukku Ebaysta jotain kuusi.
Uuden asuntoni sisustustarra haha! Tää siis oli täällä jo valmiiksi. En todellakaan ole sisustustarrojen ystis, mutta menköön tämä nyt tällä kertaa..
Äsken kävin hm:stä kummitytylle tutun. Aivan himosöpö!
Tämäkin möllykkä on Lumialle, ihan ite tein!
Timo on jonkin verran kasvanut ja ohittanut Piuhan ainakin lihasten määrässä.
Jätti doge. Huttu tulee 14. päivä mulle hoitoon ja on loppuvuoden seuranani jeejee!
Keikistelyä
DERP
Tässä näkyy jo jotain mitä mun tatskaaja on saanu aikaan. Joulun jälkeen väritellään.
Halloweeniä en juhlinut. Mutta meikkasin silti yksin kotona.
Nukkupuuhat on edelleen mun lempijuttu.
Tässä vastavärjättä bubblegum-blue -värinen päänuppi. Tällä hetkellä hiukset on merensiniset, eli tuosta astetta tummemmat ja no, sinisemmät.
Pipo Fidalta ja mekko Ebaysta
Sanoin vuokranantajalle että mulla on kaksi kissaa tässä, kun Kertun piti lähteä Ex-Jussille asumaan. Mutta eipä se nyt sit lähdekkään. Höh mutta jeah.
...
Tämmössii juttuloita tänään.
Katsotaan miten tämä tästä taas lähtee vai lähteekö. Nyt on ainakin huiskee olo kun saa tän julkastua, toivotaan että hyvät fiilarit blogin suhteen jatkuu.
PUS ja hyvää neljättä päivää!

editps: tein lokakuussa pienen blogivierailun PING