Showing posts with label hulluus. Show all posts
Showing posts with label hulluus. Show all posts

16 Dec 2014

No niin, better late than nevö

En voi sanoin kuvata miten pahoillani olen postaustauosta joka huomaamatta venyi yli kuukauden pituiseksi, jaiks! Kiitos teille kun olette jaksaneet roikkua mukana ja kommentoida. Mutsas graatsias :)

Kuluneen kuukauden aikana on tapahtunut paljon ja toisaalta aika on pysähtynyt.

*mielenterveyspurkaus*
Kuukausi sitten psykologin lausunto valmistui ja sain käteeni kolmisivuisen nivaskan jossa toistui nimeni ja sanamörkö Masennus. Alla suoria lainauksia:
Tutkimuksessa nousee esille alttiutta masennusoireisiin ja elämänhistoriasta nousee esiin toistuvia masennusjaksoja. Ajankohtaisesti mieliala esiintyy eutyymisena. Laajassa persoonallisuuden arvioinnissa  Suvi-Tuulin vastausten pohjalta muodostuu kuva henkilöstä, joka kärsii emotionaalisesti, pyytää apua ja ajoittain paniikin omaisesti ylikorostaa oireitaan. Persoonallisuusprofiili viittaa tunne-elämän epävakauteen, jonka keskeisiä piirteitä ovat viha, ärtyisyys, epäluottamus sekä herkkyys kritiikkiä ja vaatimuksia kohtaan. Tämänkaltaisen profiilin omaavat henkilöt tuntevat herkästi itsensä hylätyiksi ja tekevät helposti johtopäätöksiä toisten ihmisten toiminnasta. Henkilöt päätyvät herkemmin äkkinäisiin ja impulsiivisiin ratkaisuihin malttamatta pohtia toiminnan seurauksia loppuun saakka. 
Suvi-Tuulin elämänhistoriaan kuvautuu liittyvän turvattomuutta ja traumaattisiakin sisältöjä, joiden vuoksi psyyken ja persoonallisuuden rakenteet erityisesti selviytymis- ja hallintakeinojen osalta ovat jääneet hauraiksi. Viitteitä psykoottisesta reagoinnista ei kuitenkaan tässä tutkimuksessa käy ilmi. 

Eli psykologin mukaan mulla on persoonallisuushäiriö. Ei kaksisuuntainen, siitäkin huolimatta että olen jo kahdesti sen diagnoosin saanut ja oireet siihen viittavat. Eipä mittään, onpahan joku selko asiaan. Ongelmaksi muodostui lääkitys. Psykiatrini päätti tuon sairaskertomuksen pohjalta jättää mun Abilifyn samantien poikkeen lääkekatraastani. Pyynnöstäni huolimatta se ei uusinut reseptiäni -Abilify oli lopussa ja kaiken järjen mukaan troppi olisi pitänyt lopettaa asteittain mutta olosuhteiden pakosta jouduin katkaisemanaan sen käytön kuin seinään. Tästä puhkesi kolmiviikkoinen henkilökohtainen helvetti.
Pari päivää lääkkeen lopettamisen jälkeen alkoi pahoinvointi. Jatkuva sellainen. Örks. Seuraavaksi elämääni rysähti ahdistus, sellainen lamauttava kauhu kaikkea kohtaan. En poistunut asunnostani edes postilaatikolle. Masennusmölli asettui aivoihini eikä halunnut poistua vaikka tein kaikkeni. Lopetin sen vähäisenkin alkoholin käytön, yritin liikkua Huttusen iloisella avustuksella, yritin pitää asunnossani alkavan sotkukaaoksen kurissa siistimällä joka päivä edes vähäsen ja söin niin järkevästi kuin oksennukseltani ja 16 tunnin päivittäisiltä uniltani ehdin. Edellä mainitut aktiviteetit eivät auttaneet sitten yhtään ja päädyin satuttamaan itseäni henkisesti ja fyysisesti. Poikaystävä auttoi niin paljon kuin kykeni; tiskasi, kävi kaupassa puolestani, itki mun seurana, kesti mielialan vaihtelut ja oli kaiken kaikkiaan mahtava.

Hoitajat ramppas mun kotona, auttoivat käymään postilaatikolla ja ehdottelivat huolestuneena sairaalahoitoa. En suostunut, tiesin että jos nyt luovutan ja lähden Paiholaan mököttämään, kotiin palatessani kesken olevat ja kiireiset koulutehtävät iskevät turpaan niin että kuola lentää suupielestä.
Lääkäriaika järjestyi, ja viikko sitten taapersin viimeisillä voimillani yrjö kurkussa akuuttipsykiatrian polille. Lääkäri määräsi samantien Abilifyn taas käyttöön. Kotimatkalla kävin apoteekissa, ostin lääkkeet ja nappasin ensimmäisen heti kotiin tultua. Seuraavana päivänä pahoinvointi oli tiessään. Ja masennus myös! 

Nyt on viikko kulunut. Olen nukkunut mukavat 8 tuntia vuorokaudessa, tehnyt joulusiivousta ja hankkinut lahjat, saanut koulutyöt lähetettyä, tykännyt poikaystävästä, käynyt ulkoilemassa, hoitanut Huttusta ja ollut iloinen. Mitäpä tähän voi todeta. Että kyllä se lääke toimii. Hyvin toimii. Hyvähyvä!

En ole avannut bloggeria kuukauteen, ja nyt ilokseni huomasin kivoja kommentteja ja uusia lukijoita, jejee!

Mitäs muuta...No tukkapiä värjääntyi tällä kertaa pinkiksi. Ei hyvä idea. Väri laimenee joka pesulla ja ikävöin turkoosia kuontaloa. En voi värjätä hiuksiani nyt pitkään aikaan kun pitäisi värinpoisto vetästä ja siitähän seuraa kaljuus. Joten tällä hiihdetään seuraavat kuukaudet. Laitoin toissapäivänä pidennykset (jotka värjäsin siis pinkiksi) mutta teippi loppui kesken ja jouduin leikkamaan tekotukan yhtä polkkapituiseksi kuin omani -onpahan tuuheutta.

Kisuset on Jussilla Rääkkylän korvessa. En voi pitää Piuhaa luonani koska se kusee kiimoissaan sängylle ja nurkkiin, kokeillaan uudestaan tammikuussa kun pimppapää on leikattu. Ikävä kissoja on kova ja olenkin pitänyt kissakorvike-Huttusta hoidossa voimavarojeni mukaan aika usein.

Olen vaihtanut järjestystä asunnossani (kuvia tulossa), ostanut kivoja uusia vaatteita (kuvia tulossa) ja mulla on joulupalmu (kuvia tulossa).



Ootte ihania, mummsmums-muiskis!

Palaan pian...

14 Aug 2014

Olen kunnossa...

Pääsin eilen sairaalasta, ja ei, en aio kertoa miksi olin siellä. Sanotaanko näin että tein tyhmyyksiä ja nyt kaduttaa. Olen siitä huolimatta ollut iloinen ja nauravainen, oma itseni. Olen ihana, hurmaava, kaunis, lahjakas, upea ja monelle rakas ihminen, ansaitsen kaiken hyvän mitä eteeni pullahtaa.
Jussi vei yhdessä allekirjoittamamme avioerolappusen käräjäoikeudelle tiistaina (vai oliko se maanantaina, sumu silmissä ja aivonystyröissä vaikeuttaa muistamista). Oloni on ihan hyvä. 
Olen kunnossa.



Olenko?

Vitun tyhmä, tyhmä laiska ruma huora, sietäisit kuolla.
Näin sanoo paha mörkö kurkussani.
Masennus ja ahdistus iski ihan odotetusti pallosalaman lailla tälleen jälkeen päin. Olen nyt yksin. Eläimet lähtevät eri teille, en vielä tiedä minne, mutta läheisille ihmisille ainakin toistaiseksi. Jussi muuttaa kauas korpeen erakkomökkiin Huttusen kanssa. Minä kävin katsomassa järkyttävää 15 neliön kellarikämppää, sekin meni sivusuun kun myönsin tupakoivani (tänään noin 30 röpäkkää). Koti on kylmä, täynnä muistoja eilisestä. Vasen nimetön on tyhjä. Rusketusraja ilkkuu mulle.

Luimuilin tänään kaupungilla koko päivän jutellen ja nauraen ystävieni kanssa. Tähän taloon (jota en enää kodiksi sano) palatessani, valtava suru vyöryi Jussin varjon takaa päin pläsiä. Meidän välit on ihan kunnossa, mutta kaikki on muuttunut. 9 vuotta tuttavuutta, kuusi ja puoli seurustelua, kolme naimisissa, kaksi päivää erossa. Rakastan Jussia aina, toivottavasti se ymmärtäisi tämän, mutta näin on hyvä. Ero on ollut tuloillaan jo pari vuotta. Tämä kesä on ollut hyvistä hetkistään huolimatta vaikea vaikka olen uskotellut muuta, ja viikonloppu katkaisi kamelin selän.

























Taitekohta elämässä josta en ponnista kuin ylöspäin :)

Olen oikea kävelevä elämäntaito-opas, varoittava esimerkki ja todiste siitä että kaikesta voi selvitä ja vieläpä Elossa. En ole vielä itkenyt (muuta kuin Robin Williamsia) mutta eiköhän ne kyyneleet jossain vaiheessa häädä mun kurkkumörön. Sitä odotellessa kiitän ja kumarran teitä rakkaat ystävät, kaverit, lukijat, sielunsiskot ja -veljet kaikesta tuesta. En mää sitä ansaitse.

Eläkää tänään, älkää murehtiko turhia, elämä on tässä ja nyt! blaa blaa sydän sydän!

I have new "deep blue something" contact lenses!
Oh, and I just got divorced. blah my life.

19 Jun 2014

Mitä mulle oikeasti kuuluu?

Moi.

Mietin tossa että mun jutut ovat olleet jo monta viikkoa pelkkää pintaraapaisua, niin voisin välillä kertoa että mitä minulle kuuluu noin niinku tosissaan.

Toukokuussa mulla meni lujaa. Aloitettuani uuden lääkityksen, ihana hypomania sai niskastani lievän otteen ja valvoin öitä tehden koulutehtäviä ja sisustaen kotia. Esitin miehelle nukkuneeni, esitin hoitajalle että oon ihan perusmielialainen, esitin itselleni että oon maailman paras tyyppi. 
Viimeiset pari viikkoa ovat sitten olleet melkosta haipakkaa. Kävin eilen lääkärillä ja hoitajalla ja ihmeteltiin porukalla miksi en ole pamahtanut ihan kaheliksi vielä. Unenpuute, epämääräinen ruoka ja ruoka-ajat, pakollinen alkoholin tissuttelu Slovenian noisefesteillä, sekä jatkuvasti muuttuneet maisemat ovat paha yhtälö kun on muutenkin vähän dingdong. Ihme kyllä oloni on nyt normaali, joskin hieman haikea (Tapasin matkalla ihania, mahtavia ihmisiä ja en tiedä näenkö heitä enää koskaan. Mieltäni kaihertaa ikävä, olen tällainen helposti kiintyvä tyyppi.). 
Mielialan kouluarvosana 8miikka. 

Olen laihtunut ihan mukavasti. Lopetin lihan syönnin kaksi viikkoa sitten (syön kuitenkin kalaa toim.huom.) ja samantien einekset ja muu kura jäivät pois ruokavaliostani. Olen huolissani. En laihtumisesta, vaan siitä miten paljon nautin tyhjästä vatsasta, huimauksesta ja pienenneestä röllykästä. Käyn vaa'alla kolmesti päivässä, onneksi se meni rikki (liiasta käytöstä) tänä aamuna niin loppuu pakonomainen tarkkailu. Kokeilin vanhoja farkkuja ja masentaa hitusen kun ne kaikkein pienimmät ei vielä mahdu kiinni. Eilen syötiin avokadopastaa, sitä kuuluisaa, ja tarjottuani Töppersille vikat lipaisut lautaselta mielessäni käväisi kalorimörkö. Lääkärin kanssa puhuttiin ravitsemusterapeutista, mutta luulen ettei siitä ole apua. En kykene syömään kuin iltaisin, ja silloin iskee hiilarimättöpuuska. Voisin syödä paketillisen leipää ja kilon voita. Pöh.

Eilen itkin lääkärin vastaanotolla. Itkin häpeästä. En halua olla luuseri joka tarvitsee muiden apua pystyäkseen elämään normaalisti. Olen niin vihainen itselleni, pitäisihän mun pystyä kolmekymppisenä Aikuisena naisena pitämään itsestäni huolta. Puhuttiin että aloittaisin laajat psykologiset testit ja kriisi- ja traumaterapian samalla terapeutilla jossa kävin viisi vuotta sitten. Minä nyyhkin että hävettää mennä juttelemaan samalle ihmiselle joka aikoinaan toivotti mulle hyvää elämää Turussa ja diagnosoi mut terveeksi nuoreksi ihmiseksi jolla on kaikki hyvin. Että tässäkö sitä taas ollaan, hattu kourassa ja häntä koipien välissä. Sitten itkin koska hävetti että itkin kiittämättömänä vaikka mulle tarjotaan ilmaista apua veronmaksajien rahoilla. Oon kyllä melkonen pönttöurpoidiootti.

Vaan ei mulla hätää ole. Tulevaisuus häikäisee pilvien lomasta. Olen ihan kiva ihminen, lahjakas, nättikin. Ollaan Jussin kera perustamassa jo puoli vuotta kypsyteltyä pienyritystä, tällä kertaa alkuun varovaisesti kokeillen. Alan valmistaa puutarhatonttuja. Ihan oikeasti :D ... Sellasia puutarhatonttuja joita ei kukaan ole ennen tehnyt, ei ole edes voinut kuvitella. Une Petite Révolution starttaa varmaan vuoden vaihteessa, alustavasti teen markkitutkimusta ja tuotetestausta facebookin kautta. Prototyyppejä valmistuu sitä mukaa kun ideoita poksahtelee aivoihin ja rahaa riittää materiaaleihin. Olen innoissani, mutten liikaa. Sitten on vielä graafisen suunnittelijan työt; asiakkaita löytyy kun vain jaksaa nähdä vaivaa.

Musajutut on myös työn alla, sykkimässä mun innostus-sopukassa jossain tuolla sydämen kohdilla. Vanha Tyttö -bändi on mukavasti kasassa mahdollisen uuden rumpalin myötä, pojat vain odottelee mun biisin raakileita sovitettavaksi. Hieman hullumpi on toinen projektini; aion alkaa noise/shitcore/experimental-muusikoksi. Rakennan lelusoittimista ja monotronipärinästä hurjan setin, sonnustaudun lavalle nättiin mekkoon ja syljen tekoverta yleisön päälle -mun artistinimi on Shit Whore..! Lisäksi aiotaan perustaa nukketeatteri Jouko ja Rusina -yhtyeen raunioille. Tuotteistan nukkehahmot kirjoiksi ja leluiksi jos aikaa jää. Ainiin ja ollaan Jussin kanssa ensi jouluna pukkeja ja muoreja. Ja mitä vielä. Nämä ei ole maniajuttuja, vaan tarkkaan harkittuja ja suunniteltuja, koulun käynnin ohella tehtäviä, ihan järkeenkäypiä asioita. Ainut ongelma on vuorokauden tunnit ja niiden jakaminen, onneksi meitä on kaksi ja tulevaisuudessa palkkaan liukuhihnatyöntekijän yritykseemme.

Tämmöstä kaikkee.

Kuvassa Timo ja Laura näköistontut -häälahja hyville ystäville. 
Nyt siivoan, viimeistelen Michael Jackson -zombietontun ja laitan hiuspidennykset, illalla saatan postailla lisää uudet kutrit ohimoilla. Ootte rakkaita, ihania ja mahtavia, te ihmiset jotka jaksatte lukea ja olla mukana mun hupsussa pienessä elämässä. Halaus kaikille!

Hi there!

Just wanted to tell you all whats going on in my life and in my head; I am bipolar, manic-depressive crazy person with some weird ideas. I've been mildly hypomanic for some time now, although for a few days my mood has been normal (what ever that is). Went to a doctor yesterday, shed some tears, we talked about nutritional therapy and I cryed a little bit more. My weight has dropped and I like it -scary but true. 

I have these daft ideas for my future, like a garden gnome venture called Une Petite Révolution, couple music projects, graphic desing tasks, a puppet show, santa clause business for next christmas, some artsy stuff, and whatnot.

Now I'm gonna clean the house, finish a Michael Jackson's Thriller inspired zombiegnome, put on my green hair extensions and maybe post some more later. And I'm not even manic!

I love you guys!